15.3.2005
HVK:n kevätkokouksessa Fionalle jaettiin vuoden menestyneimmän ratajuoksijan kiertopalkinto vuodelta 2004.

13.3.2005
Ohkolan talvimaastot: Fiona teki debyyttinsä maastoradalla. Tuloksena ekalta kierrokselta 232 pistettä ja finaalista 253 eli yhteensä 485 pistettä. Tämä tulos vei Fionan voittoon. Serti tuli (vielä neljä lisää ja maastovalion arvo on plakkarissa). Fiona sai myös SBK & SIRL Talvimaastojen kiertopalkinnon.
       

Vuosi
2004
     

 
Koiramme-lehti 10/2004: FIONA OLI NOPEIN SUOMALAISGREY
Koiramme-lehden vinttikoirien MM-kisoista Tampereella kertoneessa jutussa oli muutamia virheitä ja epätarkkuuksia. Englanninvinttikoirissa nopein suomalainen koira oli Willow Rapids Pie In The Sky, jonka omistavat Vuokko ja Esa Tienhaara. Fiona oli ajallaan 29,60 nopein finaaleista ulosjäänyt. Jutussa väitettiin nopeimmaksi suomalaisgreyksi Fireline Camaroa, joka juoksi ajan 29,97.

 
Leikkikuvia Annelista ja Juliuksesta meidän doggipentueen kanssa.

1.8.2004
Sunnuntain kisaan ja veikkauslähtöön on "Optikko" vihjeissään kirjoittanut seuraavaa: Samassa lähdössä epäonnesta kärsinyt Pie In The Sky on myös ihan mahdollinen pärjääjä. Se ei onnistunut ohittamaan kakkoseksi tullutta Better Mania pienen kontaktin takia viimeisessä kaarteessa mutta eroa voittaneeseen Lady Janeen oli silti vaivaiset 6 sadasosaa.

21.7.2004
Tampereella oli Fionan kisa. Täysin nappiin osunut suoritus. Ykköskopista, koko ajan johdossa ja maaliin upeasti ykkösenä ajalla 29.44. Anneli oli samassa lähdössä ja sai hyväksytyn suorituksen ja näin ollen kirjat. Upea päivä.

4.7.2004
SVKL Derby. Osanottajamäärästä riippumatta kaikkien piti juosta sekä alkuerät että finaali. Alkuerissä Fiona voitti ajalla 30,19 joka jo entei sitä että kaikki ei välttämättä ollut kunnossa. Eläinlääkäritarkistuksessa löytyi pieniä vammoja kolmesta jalasta, joten katsoimme kisaamisen olevan siltä päivältä ohi. Derbyn voitti "Ansku" Run-Up Another Ice. Vilpittömät onnentoivotukset Timolle ja Anskulle.

16.6.2004
Perheeseemme tuli 8-viikkoinen koiranpentu. Gunnel - kuten me häntä kutsuimme - on Hermann tanskandoggin tytär. Gunnelin piti jäädä meille asustelemaan vakituisesti, mutta löytyi mukava sijoitusperhe ja Gunnel muutti viikon kuluttua Espooseen ja kulkee nykyään nimellä Sissi.

13.6.2004
SVKL:n Vinttikoirien maailmanmestaruus 2004 - kisat Tampereella. Fiona edustamassa Suomen joukkueessa. Fiona oli paras suomalainen koira. Putosi alkuerien jälkeen ensimmäisenä finaalista pois, eli oli siis seitsemäs. Aika oli 29,602, mutta jos alkuvuoden kiima ja valeraskaus olisivat menneet ohi vain viikkoa aiemmin, niin tulos olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen

6.6.2004
EGU Stayer Alkuerät Hyvinkäällä. Tuttu stoori jatkuu. Kisassa oli kaksi ensikertalaista pitkälle matkalle ilmoitettua koiraa, joiden välissä Fiona juoksi. Nämä ekakertalaiset jättivät leikin kesken ja pysähtyivät. Fiona ilmeisesti oletti pupun jääneen siiheen ja niin ikään pysähtyi. Karmiva totuus pupun liikkuvuudesta selkesi hetken kuluttua, mutta siinä vaiheessa johtokoirat olivat jo niin kaukana, että perään ei enää menty.

20.5.2004
Nomen est omen - nimi on enne. Pitänee varmaan Pie In The Skyn kohdalla paikkansa. Nimihän tarkoittaa turhia toiveita englanniksi. Sprintti Derbyn alkuerän lähtö Turussa meni loistavasti. Heti alkumetreillä näkyi (ottamistamme valokuvista), että kolmoskopin koira osui päällään Fionan haaroväliin ja välittömästi tämän jälkeen Fiona jäi jälkeen ja jätti kesken ensimmäisessä kaarteessa. Tuli niin sanotusti isku munille, jos näin voi nartusta sanoa.

18.4.2004
Kauden eka startti Turussa. Ryhmäjuoksu yhdessä Annelin kanssa. Turku ei ole koskaan tuntunut 'meidän radalta' - ainakaan tähän mennessä. Fiona juoksi 560 ihan hyvin, mutta Anneli on hakusessa ihan oudolla radalla.

Vuosi
2003
Kesken kauden alkanut kiima ja sen jälkeinen valeraskaus vaikuttivat kisamenestyksiin negatiivisella tavalla. Kun kisakausi sitten oli ohi, niin Fionalla oli menohalut kohdallaan.

29.12.2003
Luhtilaukkaajien ansioitunein ratajuoksija 2003 kiertopalkinto.

18.11.2003
Tänään lensi Irlannista Suomeen "Anneli" eli Angelique Panique, joka vielä toistaiseksi kulkee nimellä Trade Market. Anneli on 16 kk vanha tiikerinarttu yhdistelmästä Moyne Rebel x Borna Brook.

14.9.2003
Tampereen Grand Prix (kutsu)kisojen voitto.

2.9.2003
Talliimme on lisätty sininen greytyttö nimeltä "Pilvi" alias Doped Hope. Pilvi on yhdistelmästä Moyne Rebel x Floras Fire ja syntynyt keväällä 2003. Pilvi jää kasvamaan ja asustelemaan Irlantiin Toni Rämön hoiviin ja tulee Suomeen muutaman vuoden kuluttua.

8.8.2003
Perheemme lisääntyi sinisellä greypojalla nimeltä Julius alias Parsonage's Regal Dentist yhdistelmästä Extra Divident x Victorious Game Lazzarella.

2.8.2003
Virallinen Wider status SVKL:n kisoissa.

27.7.2003
Tampereella voitto 680 matkalla ajalla 42,67.

5.6.2003
Tampereella SVKL:n startti. Käyttövalioaika ja valmistuminen FIN KVA-r Willow Rapids Pie In The Sky.

29.6.2003

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna Veikkauksen pelilähdössä. Kisa on Turussa juostava 560 m Raila Laineen muistokilpailu. Malisen vihjearkisto on kommentoinut Fionaa superkaksarilähdössä seuraavasti: "Vahva jyrä, oli viimeksi Turussa oikein vakuuttava tällä matkalla .... Lisäksi kakkostilalle pieninä yllätysvetoina otetaan sitkeät nartut Pie In the Sky ja Blue Eagle."

Pie In The Sky teki erittäin kovatasoisessa joukossa hyvän saavuksen tullen viidenneksi. Tulos oli kaksi sadasosasekuntia Blue Eaglea huonompi. Erittäin kaunis kukkakimppu tuli kaikille tämän kisan osanottajille.


25.6.2003
Tampereella SVKL:n kisoissa neljäs käyttövalioajan saanti ajalla 29.77. Käyttövaliotittelistä puuttuu enää yksi kisa. On juostu kahdella kaudella, kahdella radalla sekä saatu näyttelyistä jopa sertti.

19.6.2003
Hyvinkäällä GRL:n historian ensimmäinen Trial-suoritus, 680 m ajalla 42.71. Startti oli ryhmälähtö yhdessä Camaron kanssa. Fionassa löytyy siis stayerainesta.

15.6.2003
Hyvinkäällä SVKL:n kisoissa kolmas käyttövalioajan saanti ajalla 29.62. Nyt on titteliin vaadittava toinen ratakin suoritettu.

8.6.2003
Turussa 560 sijoituslähdössä ensimmäiselle sijalle ajalla 33,72. Vaikuttavan tästä tuloksesta teki se, että lähdössä oli mukana Suomen paras stayernarttu Blue Eagle.

7.5.2003
Vuoden ensimmäinen kisastartti sattui tulemaan SVKL:n puolelle. Kausi alkoi hyvin, sillä Tampereen kisoissa tuli kasaan toinen käyttövaliotulos 29.17/480 m ja samalla rataennätys.

Vuosi 2002
Timantin hiominen vie aikaa.

15.10.2002
Viikon 42 koira Suunnaton yllätys päästä GRL:n viikon koiraksi vuonna 2002.
 
Viikon 42 koira Pie In The Sky "Fiona"
Pie In The Sky synt. 1/2001 m narttu (Plain Flying - Cheetah WR)

Fiona oli Hyvinkään päätöskilpailujen positiivinen yllättäjä ja otti tulokaskautensa ensimmäisen voiton.

Pie In The Sky WR tutummin Fiona lopetti ensimmäisen kilpakautensa vaikeuksien kautta voittoon. Kausi alkoi järisyttävästi Turussa törmäämisellä kiskoon ilman vakavia vaurioita ja ura onkin sen jälkeen ollut vaihtelevalla tyylillä noususuhteinen. Alle vuoden ikäisenä on toisen takajalan kasvulinja siirtynyt tapaturmaisesti kahteen eri kertaan ja kahdesta eri kohdasta. Ilman puukkoa on selvitty ja Skutnabb hoitanut jalan kuntoon. Loppukauden aikana kävimme hierojalla pari kertaa ja näin poistui kaikki loputkin jännitykset mitä on kropassa ollut.

Fiona on pienehkö ja pyylevä pimu. Kilpailupaino on seilannut välillä liki 31 kg aina niinkin alas kuin viimeisen kisan karvan vajaa 30 kiloon. Fiona ei tunnetusti sylje kuppiin, vaan syö kaiken eteen tarjotun hyvällä ruokahalulla - myös muiden kuppien sisällöt niin koirien kuin kissojenkin.

Kotioloissa Fiona elelee hyvin testosteronipainotteisessa joukossa. Sohvan jakavat siniset tanskandoggiurokset Adolf ja Hermann sekä kaksi geriatrista ja huumorintajutonta kissaa. Fiona on sisätiloissa rauhallinen ja hiljainen, mutta aina vahvasti läsnä. Aamuisin neidin löytää sängystä jakamasta tyynyn allekirjoittaneen kanssa. Tavan otti Fiona itse käyttöön ja siellä neiti on sitten saanut olla.

Harjoitus- ja ruokintaohjelmasta vastaa ET. Meikäläinen jakaa ruoan kuppeihin, toimii handlerina, tekee hihnalenkkejä meren rannalla ja toimii organisaattorina sekä yleisenä rapsutusautomaattina.

Luonteeltaan Fiona hurmaa yleensä kaikki, jotka koirista pitävät. Tutuksi on tulleet huoltoyksikön työpaikat (mainostoimisto ja lääkeyritys), Stockmannin tavaratalo sekä metro ja bussi. Kokoisekseen saa Fiona aika paljon tuhoa aikaan halutessaan. Neiti ei montaa kertaa ole yksin jäänyt, mutta protestoi siitäkin huolimatta. Vessapaperi löytyy perheestämme nykyisin korkeammalta kuin normaalikodeissa, koska Fiona silppuaa rullan päivän aikana totaalisesti. Meikkipussin sisältö saa myös kyytiä, jos sellaisen jättää näkösälle. Dior tuntuu olevan ainoa merkki joka kestää Greyn hampaat.


13.10.2002
Kauden päätös komeasti voittoon Hyvinkään uusitulla rataprofiililla 30.08/480 m viiden koiran lähdössä.

22.9.2002
Tampereen kisoissa ensimmäinen käyttövaliotulos 29.47/480 m ja samalla rataennätys.

6.8.2002
SVKL:n (Suomen Vinttikoiraliitto) ratajuoksukirja.

3.8.2002
Valkeakosken näyttelystä ensimmäinen serti. Tuomarina August de Wilde Belgiasta. Handlerina toimi tanskandoggeja harrastava ja kasvattava Immi Paasimaa. Sijoitus PN-2. Fiona voitti yhden muotovalion arvoisen nartun.

21.7.2002
GRL:n (Greyhound Racing Liitto) ratajuoksukirja.

| Alkuun | Sukutaulu | E - Mail | Juoksukuvat | Linkit | Postikortti | Kuvagalleria |